*

Aatteet on mun vaatteet Ei niin huonoa ettei joskus hyvääkin...

Muovaa omaa apinaasi

  • Muovaa omaa apinaasi

 

Tämä lapsus tai lukihäiriö mikä tänään pääsi tapahtumaan
poiki uusia ajatuksia siitä millaista elämänsisältöä ihmiset
voivat nykyään saada elämäänsä. En sitten tiedä miksi
kulttuuriin tarjoillaan apinoiden planeettaa ,teräsmiestä
tai muita mielikuvisushahmoja kuin se olisi vallanut tilaa
todelliseslta elämältä. Edelleen mm. yhdysvalloissa voidaan
kutsua kansalliskaarti hätiin jos jokin epäsymmetrinen
ongelma kohtaa yhteiskuntaa. Yksi tälläinen hengentuote
minkä olen nähnyt on ollut " maailmojen sota" jossa
muukalaisia lahdattiin sitten oikein olan takaa.  

 Nykyään ehkä zombit ovat sitten ottaneet köyhien
paikan todelisesta elämästä tai kulttuurissa josta voisi
yhtä kaikki ajatella niin että kun köyhiä alkaisi olemaan
niin paljon että mm. ruokapulan takia lähdettäsiin
vaeltamaan ryöstäen kaiken mitä eteen tulee .
 Ei sitten esitettäisi enää mitään perhesarjoja
tai mitään yhteiskunnallita ajankohtaisohjelmaa
kun uutisetkin ovat viihteellistyneet ja sota muistuttaa
jotain videopeliä jossa kuolemasta on tehty jotenkin
neutraali tai epätodellinen tapahtuma.
 Todeliseen hätään tai yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen
suhtaudutaan epäuskon vallitessa ulkoistaen se joksin
tilapäiseksi ongelmaksi jonka hyväntekeväysyys tai
merkkinavoimat pystyisivät hoitamaan.
 Ei sitten kuitenkaan sitä sosiaaliturvaa tai korkeintaan
niin että sitä madaltamalla saataisiin ihmiset muuttamaan
käyttäytymistä vaikka leipäjonoissa tai suuren velkataakan
alla tälläisellä reagoinnilla ei ollsi juuri mitään vaikutusta.
 Entisen ruokakassin sekaan pitäisi lisätä jotain että
tukiviidakon yläpäästä nipistetty aktivointiraha voitaisiin
kompensoida. Tulisitte edes jotenkin levottomiksi ja
hermostuneiski tai masentuisitte edes kuin että
voisi edes odottaa mitään hyvää sanomaa.

 Lisätyöpaikkoja odotellessa tai jotain uutta toiminallisuutta
vaikka omaa yritystä perustellen voisi harrastaa kotonaan
kyykkyhyppelyä jolla tarvittava tarkasteluajankohdan
minimisuoritus voitaisiin toteuttaa vaikka virtuaalisesti
siten että kameran edes pompittaisiin ainakin 18 tuntia
kahden kuukauden aikana, todistettavasti.
 Aktiiviranneke ranteessa tai vaihtoehtoisesti kaulassa
että tarvittava syke saavutettaisiin täyttämään
kansanterveydelliset tavoitteet.
 Läskiä pitäisi voida vähentää.
  Viinaa saa kohta kätevästi lähikaupasta.

   Yhteisöllisyyden muuttuessa individuaaliseksi
yksin kotona tapahtumaksi voitaisiin laatia
kansalaisaloite menetettyjen etujen takaisin
saamiseksi jossa entuudestaan huonoa lakia
voitaisiin yrittää korjata.

 Pahimmalle ehkä tuntui havaita
että siinä missä ennen Kirkossa käydessä
oli jokin uskonnollinen merkitys on kuin
nykyään samaista paikkaa käytettäsiin
sukupuolinetraalina jonkinlaisena
asioiden toimituspaikkana.Olen viisastellut
aiheesta että miten olisi automaattinen
tuhkaus jonkinlaisena kustannustehokkaana
ympäristölakiin liittyvänä aspektina.

  Ei riitä se että ihminen on etääntynyt
luonnosta vaan keinotodellisuudella
luodaan uutta kehdosta hautaan
kapselikulttuuria josta olen joskus
filosofoinut että luonnolla ei olisi
ihmisen kokemuksellisuuden kannalta
mitään merktystä; sen voisi nähdä
muutenkin tai katsoa jotain päivitettyä
versiosta siitä vaikka säiliössä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset